November 26, 2018

Toiset kuuntelee sitä,toiset soittaa,laulaa,tanssii.

Musiikki on meidän elämässä läsnä joka päivä jotenkin. 

Se antaa paljon.

Kuinka moni yhdistää tietyn kappaleen tiettyyn hetkeen tai tunteeseen.

Mä olin alle kouluikäinen kun lauloin harjanvarteen ja esiinnyin.

Onneksi mut...

October 22, 2018

Mä aloitin tänään uuden harrastuksen tankotanssin.

Paniikin omaisesti mietin vielä aamulla että apua mihin mä lähden mukaan.

Pohjakuntokin on mitä on ja olen kuitenkin vasta juuri synnyttänyt.

Ehkä kuitenkin suurin huolenaiheeni oli laittaa minishortsit jalkaan.

Yrittää sa...

October 11, 2018

Aamuyöllä kuulen taaperon askeleet ja tökkäisen miestäni selkään.
Saamme pojan viereen nukkumaan.
 


Itse olen jo muutaman kerran yöllä herännyt 6 viikkoisen kanssa syömään.
Kehdosta kuuluu tuhinaa,narinaa,ähinää ja kuudelta nousen ylös.
Sitten saakin jo tunnin päästä herä...

August 19, 2018

Joskus elämässä käy niin että on pakko pysähtyä miettimään asioita vähän syvemmin..

Uskon että kaikella on syynsä vaikka sitä ei aina haluaisi uskoa.

Joskus asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä mutta jotenkin sitä saa aina voimaa jatkaa eteenpäin.

Elämässä tulee menetyksi...

August 7, 2018

Pysähdytkö koskaan miettimään mitä sä haluat?

Mikä saa sut onnelliseksi?

Mikä vie sua eteenpäin sun elämässä ja kohti sun unelmia?

Uskallatko unelmoida suuria vai tyydytkö vähempään?

Tuntuuko jokin mahdottomalta?

Oletko miettinyt miksi?

Sulla on sun elämän palaset käsissäsi.

...

April 14, 2018

Meidän perhe istahti autoon ja matka kotiin alkoi.Loma on ohitse ja nopeasti meni viikko.

Kuinka tärkeää on ottaa aikaa itselleen ja perheelleen, tyhjentää ajatukset kokonaan työstä.

Tärkeää on myös välillä poistua kotoa ja omasta tutusta ympäristöstä ja unohtaa jatkuva...

March 19, 2018

Se on ihana huomata ettei kampaamo työssä koskaan ole samanlaista päivää.

Vaikka asiakkaat yleensä ovat tuttuja jo pidemmältä ajalta niin on huippua saada heidät hymyilemään.

Musta on tärkeää ehdottaa asiakkaalle jokaisella käynnillä jotain pientä muutosta.

Sen ei tarvits...

January 28, 2018

Rasvat ovat kehollemme elintärkeitä ja myös meidän aivot ovat pääasiassa rasvaa.
Suolisto tarvitsee oikeanlaista rasvaa voidakseen hyvin.
Kuka tietää mitä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa kun väestön normaalia rasvaprofiilia on muutettu keinotekoisesti?
Meillä suositukse...

September 8, 2017

Täällä suurin osa tulee omalta takapihalta ja vihannekset ja hedelmät saavat kypsyä valmiiksi asti. Niissä siis paljon suuremmat ravintoarvot kuin meidän kaupan hyllyissä. Samalla on tullut verrattua ruokavaliota meidän suosituksiin. Suomen nykypäivän ruokasuosituksist...

Please reload

Featured Posts

I'm busy working on my blog posts. Watch this space!

Please reload

Recent Posts

October 22, 2018

October 11, 2018

August 19, 2018

August 7, 2018

April 14, 2018

March 19, 2018

January 28, 2018

Please reload

Archive
Please reload

Search By Tags
Please reload

  • Instagram Social Icon
  • Facebook Social Icon
  • Instagram - White Circle
  • Facebook - White Circle

Toteutus
 

cocoa consulting valkoinen-04_edited.jpg