Etsi
  • Lotta-Maarit

Kaikkien rakastama musiikki.

Päivitetty: 19o joulu 2019


Toiset kuuntelee sitä,toiset soittaa,laulaa,tanssii.

Musiikki on meidän elämässä läsnä joka päivä jotenkin. 

Se antaa paljon.

Kuinka moni yhdistää tietyn kappaleen tiettyyn hetkeen tai tunteeseen.

Mä olin alle kouluikäinen kun lauloin harjanvarteen ja esiinnyin.

Onneksi mut laitettiin musiikkiluokan pääsykokeisiin ja siitä alkoi pianon ja poikkihuilun soitto.

Jossain vaiheessa julkinen laulaminen tuli mukaan ja se vei mennessään.

Halusin olla kaikissa koulun esityksissä mukana.

Mikä siinä laulamisessa sitten kiehtoo?

Se tunne siitä mitä musiikki antaa mulle niin aina ajattelen että se antaa sitä myös muille.

Jännitys häviää aina kun lavalle pääsee ja sitä tunnetta on jotenkin vaikea kuvailla.

Mä olen ollut monessa mukana ja aina välillä lannistunut kun toiveet ovat niin korkealla eikä mikään meinaa onnistua.

Kuitenkin olen jatkanut sinnikkäästi.

On ollut eri pääsykokeita,treenejä,esiintymisiä jne.

Mä olen ehkä jopa sellainen että jos mulle sanoo että ei taida onnistua niin teen asiat vielä kovemmin että varmasti onnistuu😂

Uskon että vielä tulee se päivä kun kaikki loksahtaa paikalleen vaikka uskokin on välillä horjunut (viimeksi tänään taisin sen sanoa ääneen)

No nyt kuitenkin mulla alkaa uusi yhteistyö jota jo innolla odotan..

Olkaahan kuulolla❤

Ja muuten tulevat esiintymiset; 8.12. Klo 17.00 Hyvinkään kirkossa ja 20.12. Klo 18.00 Hyvinkään vanhassa kirkossa. Tervetuloa! 


0 katselukertaa
  • Instagram Social Icon
  • Facebook Social Icon
  • Instagram - White Circle
  • Facebook - White Circle

Toteutus
 

cocoa consulting valkoinen-04_edited.jpg